Kurssien päättyminen ja kurssiarvostelut

Lukuvuoden 2022-2023 viimeinen deadline kaikille kurssiarvosteluille, tupapisteille ja palkinnoille on
sunnuntaina 11. kesäkuuta 2023 klo 23:59!

Kurssien päättymiseen liittyy aina muutamia asioita, joita opettajien pitäisi vielä viimeisinä töinään kurssin osalta hoitaa. Tärkeimpänä näistä lienevät kurssin viimeistenkin töiden (kuten esimerkiksi viimeisten läksyjen ja/tai loppukokeen) arviointi, viimeisten tupapisteiden palkitseminen ja tietysti kurssiarvostelu. Näiden lisäksi opettajien on mahdollista jakaa kursseiltaan myös erilaisia palkintoja. Tässä ohjeistuksessa käydään läpi kaikki kurssin päättämiseen liittyvät toimet sekä aikataulut, joiden mukaan ne pitäisi hoitaa.

Kun kurssisi päättyy

Kun teet oppitunti-ilmoituksen (koulun sivujen jäsenalueelle kirjauduttua Opettajille -> Oppitunnin ilmoittaminen) kurssisi viimeisestä oppitunnista, muista ruksia ruutu "Kurssin viimeinen tunti". Täytä kaikki muut kohdat ilmoituksesta normaalisti. Jos kurssiisi liittyy kirjallinen loppukoe tai jokin muu "läksy", jonka palautuspäivä on viimeisen oppitunnin jälkeen, mainitse kohdassa "Muuta" sen olemassaolo sekä viimeinen palautuspäivä. Kun kaikki kurssin oppitunnit ovat ohi ja kaikkien läksyjen palautuspäivät menneet ohi, voit palkita viimeiset tupapisteet sekä tehdä kurssiarvostelut. Tarkista, että kaikki palkittavat tupapisteet tulee palkittua määräaikaan mennessä! Muista myös määrätä mahdollisen kokeen tai viimeisten läksyjen palautuspäivä siten, että sinulle jää hyvin aikaa tarkistaa ne ja antaa tupapisteet ennen kurssiarvostelujen ja tupapisteiden deadlinea!

Mitä kurssiarvostelu sisältää

Kurssiarvostelussa annat kurssiarvosanan kaikille niille oppilaille, jotka ovat kurssille jollakin tapaa edes yhden kerran osallistuneet. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kurssiarvostelussa tulee huomioida myös sellaiset oppilaat, jotka ovat käyneet vaikkapa vain yhdellä oppitunnilla tai tehneet vain yhdet läksyt. Heille voi halutessaan toki antaa hylätyn arvosanan, jos suoritukset eivät arvostelukriteeriesi mukaan riitä hyväksyttyyn arvosanaan, mutta joka tapauksessa heidän tulee saada jokin merkintä osallistumisestaan.

Arvosteluasteikkona suosittelemme käyttämään Potter-kirjoista tuttua asteikkoa (Upea, Odotukset ylittävä, Kelvollinen, Surkea, Hirveä ja Peikko) tai vaihtoehtoisesti yksinkertaista arvostelua, jossa kurssi on vain hyväksytty tai hylätty ilman sen enempiä arvosanoja. Halutessaan voi käyttää myös tavallista kouluarvosana-asteikkoa 4-10. Muiden numeroarvosana-asteikoiden (esim. 1-3 tai 1-5) käyttäminen ei ole väärinymmärrysten vuoksi sallittua. Lisää tietoa arvosteluasteikoista löytyy seuraavasta kappaleesta. Pyydämme lukemaa sen etenkin, jos aiot käyttää Potter-kirjojen arvosteluasteikkoa!

Lyhyesti kurssiarvostelu on siis lista kaikista niistä oppilaista, jotka ovat jotenkin jossakin vaiheessa osallistuneet kurssille sekä jokaisen nimen perässä arvosana (tai hyväksytty/hylätty -merkintä). Jos käytät jotakin muuta arvosteluasteikkoa kuin hyväksytty/hylätty, merkkaa mahdollisten hylättyjen arvosanojen perään vielä selvästi teksti "hylätty", jottei synny epävarmuutta siitä, ketkä kurssista pääsivät läpi ja ketkä eivät. Lähetä valmis kurssiarvostelusi osoitteeseen amtylypahka@gmail.com. Alla on vielä muutama mahdollinen esimerkki siitä, miltä kurssiarvostelulista voi näyttää.

[Oppilaan nimi], [Arvosana] ([Mahdollinen hylätty-merkintä])

Hermione Granger, Upea
Harry Potter, Odotukset ylittävä
Dean Thomas, Peikko (hylätty)
Ron Weasley, Surkea (hylätty)
Blaise Zabini, Kelvollinen

Hermione Granger, Hyväksytty
Harry Potter, Hyväksytty
Dean Thomas, Hylätty
Ron Weasley, Hylätty
Blaise Zabini, Hyväksytty

Arvosteluasteikot

Harry Potter -kirjoissa käytettiin ainakin V.I.P. -tutkintojen arvosteluasteikkona täysin omaa asteikkoa, joka on esitelty alla. Suosittelemme AM:issa kursseja arvosteltaessa käytettäväksi tätä asteikkoa. Muista kuitenkin ottaa huomioon arvosanoja antaessasi, että Potter-kirjoissa kaikki kolme alinta arvosanaa ovat hylättyjä. Mieti siis jo kurssia aloittaessasi, mikä on kurssin läpäisemiseen vaadittava taso ja muista, että alin hyväksytty arvosana on K eli Kelvollinen! Älä siis ole liian ankara arvostelussasi, sillä tahdot varmasti itsekin, että edes jotkut oppilaista läpäisevätkin kurssisi! Alle on listattu tämän arvosteluasteikon arvosanat parhaasta huonoimpaan.

  • Upea (U)
  • Odotukset ylittävä (O)
  • Kelvollinen (K)
  • Surkea (S) hylätty
  • Hirveä (H) hylätty
  • Peikko (P) hylätty

Jos et tahdo antaa varsinaisesti arvosanoja oppilaiden suorituksista, toinen hyvä arvosteluasteikko on yksinkertainen hyväksytty/hylätty -arvostelu. Tällöin oppilas yksinkertaisesti vain joko pääsee kurssista läpi tai sitten ei, ilman sen kummempaa arvosanaa. Tämä arvostelutapa voi sopia erityisesti esimerkiksi kursseille, joilla ei pidetä kokeita tai opettaja ei jostain muusta syystä koe tarpeelliseksi antaa varsinaisia arvosanoja.

Myös tavallista kouluarvosana-asteikkoa 4-10 on mahdollista käyttää, jos et koe kumpaakaan edellämainituista arvostelutavoista omaksesi. Tällä asteikolla arvosana 4 on hylätty ja kaikki muut hyväksyttyjä. Valitettavasti muita numeroarvosana-asteikkoja (esim. 1-3 tai 1-5) ei ole sallittua käyttää kurssiarvostelussa, sillä tällöin saattaa syntyä väärinkäsityksiä siitä, mitä asteikkoa mikäkin numeroarvosana noudattaa. Kokeiden ja muiden vastaavien kurssitöiden arvostelussa opettajat saavat kuitenkin vapaasti käyttää mitä tahansa asteikkoa haluavat. Alle on listattu vielä kouluarvosana-asteikon arvosanat parhaasta huonoimpaan sanallisine kuvauksineen.

  • 10 (erinomainen)
  • 9 (kiitettävä)
  • 8 (hyvä)
  • 7 (tyydyttävä)
  • 6 (kohtalainen)
  • 5 (välttävä)
  • 4 (hylätty)

Kurssiarvostelun deadline

Normaalisti opettajilla on kurssin päättymispäivämäärästä lukien neljä (4) viikkoa aikaa palauttaa kurssiarvostelunsa osoitteeseen amtylypahka@gmail.com, mutta kevään lopussa päättyvillä kursseilla aikaa on poikkeuksellisesti vähemmän, koska kurssiarvostelut ja tupapisteet pitää saada annettua ennen päättäjäisjuhlaa. Tarkat päivämäärät ilmoitetaan joka vuodelle erikseen.

Lukuvuoden 2022-2023 deadlinet

Tämän lukuvuoden ehdoton deadline kaikille kurssiarvosteluille ja tupapisteille on sunnuntaina 11. kesäkuuta 2023 klo 23:59, sillä tavoitteenamme on saada pidettyä päättäjäisjuhla joskus kesä-heinäkuun vaihteessa. Kaikkien kurssien arvosanat, tupapisteet ja mahdolliset palkinnot on tänä vuonna palautettava siis viimeistään sunnuntaina 11. kesäkuuta 2023.

Jos kurssiarvostelusi ei valmistu ajallaan

Jos sinulla on jokin syy, minkä vuoksi kurssiarvostelun laatiminen ei mitenkään onnistu määräaikaan mennessä, ilmoita siitä mahdollisimman pian meille lähettämällä sähköpostia AM:in tuttuun sähköpostiosoitteeseen amtylypahka@gmail.com. Tällöin voimme neuvotella asiasta ja sopia jonkin muun deadlinen arvostelullesi, jos se vielä on muut seikat huomioon ottaen mahdollista.

Jos emme ole saaneet kurssiarvosteluasi määräpäivään mennessä etkä ole ilmoittanut mitekään sen myöhästymisestä, tulemme lähettämään sinulle sähköpostia kysyäksemme, missä kunnossa arvostelusi mahtaa olla. Jos sinulta ei kuulu mitään vastausta kohtuullisen ajan kuluessa (kohtuullisen ajan määritelmä riippuu siitä, kuinka pian tupapokaali pitäisi jakaa), joudumme tekemään kurssiarvostelun itse ylläpidon toimesta. Viime kädessä joudumme siis antamaan osallistumismerkinnät itse tupapistemerkintöjesi ja/tai oppilaiden omien ilmoitusten perusteella. Tämä on kuitenkin vain viimeinen varokeinomme esimerkiksi epäaktiivisiksi muuttuneiden opettajien varalle, joten ethän jätä arvostelua ylläpidon kontolle vain laiskuuttasi! Se ei ole reilua kurssillasi olleita oppilaitakaan kohtaan.

Jos kurssisi on kesken/keskeytetty

Mikäli kurssisi on pahasti kesken, ja tiedät jo valmiiksi, ettet pysty enää saattamaan sitä normaalisti loppuun, ilmoita siitä meille mahdollisimman pian! Ilmoittaa voi sähköpostitse, foorumilla yksityisviestillä (Jesse Caine) tai vaikka nykäisemällä (Cainea) hihasta AM:in chatissa. Näin pysymme vähän ajan tasalla siitä, mikä on kunkin kurssin kohtalo, ja voimme myös yhdessä pohtia, mitä kurssin kanssa olisi järkevintä tehdä tässä vaiheessa (kannattaako se vain keskeyttää kokonaan vai esimerkiksi pitää loppuun lyhennettynä).

Jos kurssisi on jäänyt jonkin verran kesken, voit edelleen tehdä normaalisti kurssiarvostelun, mikäli koet, että sinulla on siihen tarpeeksi materiaalia. Voit myös esimerkiksi tehdä vain yksinkertaisen hyväksytty/hylätty -arvostelun. Mainitse mielellään tällaistä kurssiarvostelua lähettäessäsi, että kurssi jäi kesken ja miten paljon kesken.

Jos kuitenkin kurssisi on jäänyt niin pahasti kesken, ettet voi mielestäsi tehdä mitään järkevää ja/tai reilua kurssiarvostelua, saavat kaikki kurssille jollakin tapaa osallistuneet oppilaat todistukseensa osallistumismerkinnän kurssista. Tätä merkintää varten lähetä meille määräaikaan (su 11.06.2023) mennessä sähköpostitse osoitteeseen amtylypahka@gmail.com lista kaikista niistä oppilaista, jotka ovat a) olleet läsnä jollakin oppitunnilla tai b) palauttaneet läksyjä/kokeita/muita kurssitehtäviä. Kaikki oppilaat, jotka ovat tehneet edes jotakin kurssin hyväksi, saavat osallistumismerkinnän.

Palkintojen myöntäminen

Opettajat voivat myöntää kursseiltaan erilaisia palkintoja jaettavaksi kevään päättäjäisjuhlassa. Mahdollisia palkintoja ovat esimerkiksi kunniamaininnat, stipendit, kirjapalkinnot ja muut vastaavat huomionosoitukset. Ne voivat olla ihan vakavasti otettavia ja liittyä varsinaisiin kurssisuorituksiin, kuten esimerkiksi "Vuoden loitsija" loitsukurssin parhaalle oppilaalle, tai ne voivat olla myös hieman humoristisempia ja liittyä oppilaiden käytökseen ja lukuvuoden tapahtumiin. Alla muutama esimerkki aikaisempina vuosina myönnetyistä kirjapalkinnoista:

  • Professori Westiltä Roy Whittemorelle kirja "100 tuskallisinta tapaa kuolla pimeyden taikoihin"
  • Professori McGregorilta Ciarán O'Dwyerille kirja "Aloittamisen taito - opas laiskuuden hallitsemiseen"
  • Professori Cainelta Igor Bulgakoville kirja "Taikaliemenkeiton ABC - 1900-luvun tärkeimmät liemet ja niiden ke(h)ittäjät"

Jotta palkinnot ehtivät jaettavaksi päättäjäisjuhlassa, tulee ne lähettää lukuvuonna 2022-2023 viimeistään sunnuntaina 11. kesäkuuta 2022 klo 23:59 mennessä Tylypahka AM:in sähköpostiosoitteeseen amtylypahka@gmail.com tai käyttämällä erikoispalkintolomaketta. Opettajat saavat tietysti äänestää myös normaalissa palkintoäänestyksessä, johon löytyvät ohjeet palkintoäänestysinfosta.

Jos sinulla on jotakin kysyttävää kurssiarvosteluista, palkinnoista tai mistä tahansa muusta, ota ihmessä yhteyttä sähköpostitse osoitteella amtylypahka@gmail.com. Vastaamme erittäin mielellämme kaikkia opettajia askarruttaviin kysymyksiin!


Tarkistettu viimeksi: 09.05.2023 | Päivitetty viimeksi: 09.05.2023