Huispauksen MM-kisoihin ja (vastahakoisesti) takaisin

Vuoden 2011 kohokohta oli luonnollisesti Egyptissä pidetyt huispauksen maailmanmestaruuskisat, joihin meidänkin koulumme jostakin poikkeuksellisesta syystä retken järjesti. En olisi uskonut, että sellaisia rahoja tästä matoluukusta löytyy, mutta myönnän ilokseni olleeni täysin väärässä. Eiväthän ne istumapaikat nyt tietenkään olleet katsomon parhaita paikkoja, mutta itse ainakin näin kyllä (pienen kohtauksen jälkeen) muutakin kuin edessä istuneen kiinalaisvelhon hatun.

Mutta mitä kaikkea tämän kouluretken aikana sitten ehti oikein tapahtua? Minä sanoisin, että melko paljon. Opinko jotain? Koulun mieliksi sanottakoon, että hyvinkin paljon! Esimerkiksi sen, että Egyptin hiekka on skeittilautailijalle turmiollista, vahingoittavaa, pelottavaa ja hermoja raastavaa. Ja, ettei egyptiläisvelhojen kanssa kannata alkaa uhkapelaamaan. He huijaavat. Rehtorille kuitenkin tiedoksi, että olisin kyllä osannut hoita tilanteen aivan itsekin, ja olisimme siten ehkä säästyneetkin monelta loukkaukselta, kiroukselta ja pahoittuneelta mieleltä.

Egyptiin tutustumisen lisäksi tuli tietysti seurattua melko paljon huispaustakin. Meillä oli liput semifinaaliin, jossa Englanti pelasi sekä finaaliin, jossa uskoimme ja toivoimme Englannin pelaavan. No, kuten kaikki tietävät, näin kävikin. Semifinaaliottelu kesti jonkin aikaa ja Englannilla näytti olevan suorastaan vaikeuksia voittaa sitä, vaikka olinkin odottanut, että Etelä-Afrikka saisi ***************** alta aikayksikön ja Englanti *******************. (<- Valitettavasti professori Caine ei pitänyt sanavalintojani lehteen sopivina enkä keksinyt mitään parempiakaan.)

Toisesta semifinaaliottelusta finaaliin päätyi Transilvanian sijaan Irlanti, mikä oli itselleni hienoinen pettymys, sillä olisin tahtonut nähdä Transilvanian joukkueen pelaavan. Olin kuullut huhuja siitä, että joukkueen yksi jahtaaja on vampyyri, joka tuomarin katsoessa muualle muuttuu lepakoksi ja häiritsee vastajoukkueen pelaajia. Professori Esmercan kyllä yritti vakuutti minulle, että juttu on pelkkää huhupuhetta, mutta en olisi itse asiasta aivan niin varma. Minusta se kuulosti erittäin uskottavalta. Tai ainakin olisin halunnut nähdä sellaisen todella tapahtuvan. Se olisi tuonut pelille mielestäni jonkinlaista mieletöntä lisäarvoa.

Egyptin nähtävyyksistä mieleen jäi parhaiten ehkä yksi niistä noin miljoonasta pyramidista, joihin rehtori meidät raahasi. Tarkoitan tietysti sitä, jossa rehtorin johdolla koko muu koulun porukka eksyi minusta ja törmäsin yksikseni harvinaisen eläväisen oloiseen muumioon. Onneksi löysin lopulta rehtorinkin, joka oli ilmeisesti eksynyt vielä yksinään koko muusta porukasta. Hän ei ollut siitä erityisen iloinen, mutta unohti asian hetkeksi törmätessämme jälleen jo aiemmin mainitsemaamme muumioon. Loppujen lopuksi kuitenkin osoittautui, että muumio ei ollutkaan oikea muumio vaan tuotosta loitsusta, joka pyramidiin oli loitsittu suojelemaan jotakin, mitä minun ei annettu lähteä etsimään.

Kaiken kaikkiaan retki oli minusta oikein onnistunut. Kaiken sen piilo-opiskelun lomassa sai myös hyvin parannettua suhteitaan koulutovereihin. Itse pidin etenkin niistä illoista, kun istuttiin nuotiolla ja sain ottaa esiin kitarani, jonka pienen neuvottelun jälkeen olin saanut ottaa retkelle mukaan. Teinkin rehtorille kiitokseksi kappaleen, jonka sitten eräänä iltana nuotiolla esitin. Hän oli niin nolostunut saamastaan huomionosoituksesta, että ei antanut minun edes soittaa kappaletta loppuun asti. Niille, jotka eivät kappaletta ehtineet kuulla, niin sanat menivät näin:

(Tämän osion sensuroi itse rehtori.)

Ja minä kun luulin, että täällä on sananvapaus!

P.S. Englanti voitti!

Raportin huispauksen MM-kilpailuista kirjoitti Rohkelikon Josia Strata. Mukana matkalla olivat myös Korpinkynnen Igor Bulgakov, Aaron Ocassion ja Annissa Brown, Luihuisen Tara Barell, Roxanna o'Moore ja Amanda Wilkinson, Puuskupuhin Jamie Wescott, Aimee Russell ja Annie Moore, Rohkelikon Katie Evans, Daniels Wilson, Lillie Blue ja Adie Rhodos sekä professorit Lawanda Chino, Jesse Caine, Abigail Cheshire, Esmercan Castillo ja Neige-Cerise Montagne.

This site is hosted by Byethost. Thanks!