Eteisaulan ilmoitustaulu

Astelet lähemmäs Suuren Salin ovien vasemmalla puolella olevaa ilmoitustaulua. Sille on tällä hetkellä kiinnitetty vain muutama ilmoitus.

Loma-ajat lukuvuodella 2015-2016

Joululoma: 21.12.2015 - 19.01.2016
Kesäloma: 06.06.2016 - 28.08.2016

Muistutus oppilaille

Koulun omaisuuden (kuten pihan puiden ja muun kasviston, linnan seinien, jne.) leikkaaminen, maalaaminen, sekä muu muokkaaminen ja vandalisointi "taiteen" nimissä ilman erillistä lupaa koulun johtokunnalta on ehdottomasti kielletty!

Kaikki fletkumadoista –infotilaisuudet palaavat jälleen!

Fletkumatojengin järjestämät infotilaisuudet alkavat poikkeuksellisesti vasta 16. lokakuuta. Pienimuotoiset fletkumatoja koskevat infotilaisuudet pidetään siitä lähtien jokaisen kuukauden kolmantena perjantaina tuttuun tapaan kolmannen kerroksen aulassa päivän viimeisen oppitunnin jälkeen. Tämän lukuvuoden aikana infotilaisuuksissa paneudutaan erityisesti siihen mitä fletkumadot oikeasti ovat ja mitä heidän kanssaan voi tehdä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan kuuntelemaan, keskustelemaan sekä esittämään kysymyksiään!
Lisätietoja infotilaisuuksista sekä fletkumadoista saa fletkumatojengiläisiltä.

Teatterikerho hakee uusia jäseniä!

☆ Tule pitämään hauskaa yhdessä näytelmien parissa! Tarvitsemme näyttelijöitä, ohjaajia, puvustajia, lavastajia, valonoitia/velhoja, näytelmäkirjailijoita... Liity mukaan! Et tule katumaan! Kaikki iästä ja tuvasta riippumatta ovat tervetulleita! Ota yhteys Puuskupuhin Ace Keurongiin! ☆

Lukuvuoden 2015-2016 tarvikelista

Koulupuku
tavallinen musta työkaapu (hupullinen ja edestä avoin)
tavallinen musta suippohattu päiväkäyttöön
musta talviviitta hopeakiinnikkein
kaulahuivi talvikäyttöön
pitkähihainen, valkoinen kauluspaita
lyhythihainen, valkoinen kauluspaita (vapaaehtoinen, voidaan käyttää huhtikuun alusta syyskuun loppuun)
kravatti tai rusetti
tummanharmaat pitkät, suorat housut (pojilla) TAI tummanharmaa, polvipituinenvastalaskoshametta (tytöillä)
harmaa neulottu villapaita, slipoveri, liivi tai villatakki (vapaaehtoinen)
valkoiset, harmaat tai mustat sukat tai sukkahousut
mustat kävelykengät

Huomatkaa, että oppilaiden vaatteet tulee nimikoida. Kaapuihin sekä mahdollisiin villatakkeihin ja -paitoihin, slipovereihin ja liiveihin tulee ommella vasemmalle puolelle, noin rinnan korkeudelle oppilaan tuvan tupamerkki. Lisätietoa koulupuvuista löytyy täältä.

Oppikirjat
Agnus Orrick: 50 aloittelijan taikalientä ja -juomaa
Archibald McGregor: Taikuus kautta aikain
Cyneburga Proudfoot: Taikaliemien lyhyt teoria aloittelijoille
Legitimicus Pykälä: Taikalainsäädäntö, rikollisuus ja aurorien kohtaamat haasteet 2000-luvulla
Lisko Scamadner: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Rauniolinnu Sipis: Huispaus kautta aikojen

Muut tarvikkeet
1 taikasauva
1 noidankattila (tinaa, vakiokoko 2)
1 lasi- tai kristallipullosarja
1 messinkinen punnussarja
1 suojakäsineet (lohikäärmeennahkaa tai vastaavaa)

Muistutus oppilaille muodonmuutoksia koskien

Mitään muodonmuutosloitsuja EI saa harjoitella toiseen oppilaaseen, näiden lemmikkieläimiin, opettajiin tai muihin henkilökunnan jäseniin. Huomatkaa myös, että juomalasin muuttamista hiireksi/käärmeeksi/elefantiksi tai miksikään muuksikaan eläimeksi ei ole sopivaa harjoitella ruokapöydässä ruoka-aikaan tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan aikaan.


Tarkistettu viimeksi: 25.09.2015 | Päivitetty viimeksi: 25.09.2015