Kirjoittanut: Magicka Stone (Luihuinen)
Ystävä koralliriutalla
Koralliriutan pohjassa,
syvällä merten uumenissa,
merimakkara pikkuinen,
kiltti eikä tautinen,
etsi pientä ystävää,
joka auttaa vois hänet hädästään.
Lähetti makkara ilmakuplia,
pyöreitä, niin sileitä,
kohti pintaa matkaamaan.
Pinnan tuntumassa,
tötterökorallin suojissa,
silakka hopeanhohtoinen,
huomasi kuplissa pienoisissa,
hätäviestin,
makkaraisen.
Suuntasi kuononsa kohti pohjaa,
tuntematonta,
kohti vaaraa.
Jättiläiskalmari kauhea,
huikaisevan hirveä hai,
tai,
vaikka tappava Pai,
silakka ajattelee uidessaan,
vasten virtaa vaimeasti virtaavaa.
Merimakkaran huuto kaikuu,
ja silakka kauhusta kerälle taipuu.
- Ystävä, tartu kädestä mun!
Silakka huutaa kunnes kuuluu putum.
Makkara evään silakan tarttuu,
ja ylös uidessaan molemmilla,
metrejä karttuu.
Molemmat varttuu,
pintaan kun päästään,
matka yhdessä jatkuu,
ja sydämessä jokin,
alkaa hehkua lämpöö.
Tosi ankka on ystävä
Ankka keinulaudalle kapuaa,
sammaleisia köysiä käsillään hamuaa.
Vauhtia maasta ponkaisee,
eikä huomaa,
kun korppi hiljaa oksallansa itkee.
Merituuli kainosti puhaltaa,
myös jonnekin kauas karien taa.
Ankka keinuu hiljalleen,
kunnes,
korpin kyynel tipahtaa höyhenilleen.
- "Miks' itket, rakkaimpani korppi nyt?"
- "On kauhia kauhu kohdannut.
Rakas isä korppien,
kohtasi loppunsa taistellen."
Koivu huojuu tuulessa,
samalla ankan kuullessa,
korpin kertoessa,
isäkorpin kuolemasta.
- "Hän oli taistellut,
ja todella hyvä ollut.
Ja me kaikki tiedämme,
että,
hän säilyy aina sydämissämme."
Ankka pieni ymmärsi,
uutta ystäväänsä halasi.
Pieni lehti puusta tipahti,
kas,
suoraan ankan nokalle.
- "Katso, näitkö?
Lehti pieni kuoli juuri.
Se laskeutuu maahan ja katoaa,
mutta,
iso koivu tuntee sen ainiaan."
Ankka polkaisee vauhtia,
korppi puristaa ankan höyheniä.
Merituuli puhaltaa,
kaunista,
viestin vie taas eteenpäin.
Poissa
Sade kattoparruja hiljaa rummuttaa,
nainen keittoa vadista ammentaa.
Salama lyö,
ja päivän työ,
tehty nyt on ja saapukoon yö.
Ikkunassa välähtää,
lusikka lattialle hiljaa kalahtaa,
varjo tielle piirtyy.
Taivas jyrisee ja,
pilvi kuun edestä siirtyy,
varjoista mies välkkyen katoaa.
Poissa,
kaikki oli poissa.
Karkkikaapin takana
Pirkko, Matti ja Petteri,
istuivat keittiön lattialla,
ajatellen,
pohdiskellen,
ja hieman ehkä vähätellen,
tätä kesäloman tylsyyttä.
Äiti, isä matkalla,
ja liian kylmä ulkona rannalla.
- Katso, kaappi eessäs on,
Pirkko huomaa säteillen.
Matti suutaan mutristaa
ja Petteri salaa virnistää.
Niin nuo kolme ipanaa,
lapsellista kakaraa,
siirtävät äidin tavaraa,
elektronista hölöhömpöä,
jonka takaa hehkuu lämpöä.
Ja niin, karkkikaapin takana,
jokainen ipana,
istuu suu toffeessa,
suklaassa tai lakussa.
Matti vyötä löysää,
ja Pirkko salaa suunnittelee,
millä vatsansa pois kärrää.
© Magicka Stone