Tylypahka AM 12 vuotta!

Vuodet vierivät, mutta niin vierii AM:kin - täyttä vauhtia eteenpäin! Kovia kokenut kouluvanhus näki ensimmäistä kertaa päivänvalon 21. lokakuuta 2005 eli tasan 12 vuotta sitten. Sivustoa perustamassa olivat tuolloin rehtori Divina Fenêtre, vararehtori Lawanda Chino sekä jokapaikanhöylä Jesse Caine, joista kaksi jälkimmäistä voi edelleen tavata koulun käytäviltä. Määrittämättömän pituiselle lomalle jäänyttä rehtori Fenêtreä korvaamaan saimme joitakin vuosia myöhemmin koulukuraattori Vincent Coatesin. Koulun 12-vuotiseen historiaan on mahtunut useampia aktiivisempia ja vähemmän aktiivisia jaksoja, mutta ei ainuttakaan sulkupäätöstä, ja tällä hetkellä elämmekin yhtä koulun aktiivisimmista kausista - ehkäpä yleisen Potterien uudelleentulemisen siivellä.

Virtuaalitylypahkoja on niiden kultakauden eli 2000-luvun alun jälkeen tullut ja mennyt, ja 12 vuotta onkin virtuaalitylypahkalle varsin kunnioitettava ikä. Niinpä tahdommekin tänään juhlistaa Tylypahka AM:in 12 vuoden taivalta onnittelukorttien merkeissä. Nostakaamme siis malja menneille ja menestyksekkäille 12 vuodelle ja toivottavasti vähintään yhtä menestyksekkäille, tuleville 12 vuodelle!

Alla julkaistavat syntymäpäiväonnittelut ovat Tylypahka AM:in jäsenten lähettämiä. Kiitos kaikista korteista!

Júliana Faquezilta

Harold Bensonilta

Atlas Ironwoodilta

Jesse Cainelta (ja Pasilta)