Pimeyden voimilta suojautumisn luokka

Raotat edessäsi olevaa ovea varovasti. Oven takana on viidennen kerroksen perimmäisessä nurkassa lymyilevä pimeyden voimilta suojautumisen luokka, joten olet varautunut kaikkeen. Pienin pelkosi on, että luokasta singahtaa jokin pimeyden olio, kun avaat oven. Suurin pelkosi sen sijaan on huhuttu professori Imogen West, joka kuuluu olevan vaarallisempi kuin kuolettava kalmolaskos.

Luokka on kuitenkin tyhjä. Vasemmalla puolella olevasta ikkunarivistöstä lankeaa himmeä pilvisen päivän kajastus, joka valaisee juuri ja juuri hämärän luokan. Keskellä laajaa luokkahuonetta on tyhjä tila, sillä pulpetit on siirretty syrjään ilmeisesti kaksintaistelukurssin jäljiltä. Heti oven vieressä on koroke, jolla on vankka puinen opettajan pöytä. Pöydän päällä on kolme kahvikuppia, joista yhdessä on vielä juomatonta kahvia. Kuppien vieressä on sekalainen pino oppilaiden esseitä, kirjan käsikirjoituksia, sairaspapereita ja jopa Allen Oliver Lowettiksi nimetyn lapsen syntymätodistus. Muutamassa paperissa on kuivuneita kahvitahroja ja papereiden vieressä on loppuun palanut kynttilä. Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja näyttää olevan huhujen mukainen työnarkomaani.

Ikkunarivin vastakkaisella seinustalla oikealla puolellasi on rivillinen kirjahyllyjä täynnä paksuja opuksia, joista jotkin näyttävät siltä, että niihin on parempi jättää koskematta. Arvaat kuitenkin, että pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, professori Imogen West, säilyttää vaarallisimpia kirjoja jossakin muualla.

Luokan peräseinällä oleva kaappi kiinnittää äkkiä huomiosi. Se kolisee ja heiluu kuin sisällä olisi jotain. Mörkö, ehkäpä. Tiedät kokemuksesta, että linnan kaappeja on parempi olla availematta. Kaapin vieressä näet kuitenkin oven, joka epäilemättä johtaa luokan tarvikehuoneeseen. Olet kuulevinasi oven takaa veden loiskaisuja, sirinää ja rääkäisyn. Uteliaisuutesi käy sietämättömäksi, kurotat kahvaan ja käännät sitä....

Ovi on lukossa, totta kai. Käännyt ympäri ja suuntaat takaisin käytävälle. On parempi häipyä paikalta ennen kuin professori West yllättää sinut tonkimasta luokkaansa.

Pimeyden voimilta suojautumisen kurssit
Tällä hetkellä ei ole pimeyden voimilta suojautumisen kursseja käynnissä

Takaisin 5. kerroksen aulaan


Tämä sivu on päivitetty viimeksi 26.01.2015