Ystävänpäivämiitti 18.02.2017

Osallistujat:
Anthony
Atlas
Coates
Darian
Dervila
Harold
Melody

Ystävänpäivää juhlistettiin foorumin puolella hahmojenvälisellä positiivisten viestilappujen kirjoittelulla, mutta meillä AM:issa on aina tapana ollut viedä kaikki askeleen pidemmälle, joten päätimme toteuttaa saman myös livenä pelaajien välillä ja mikäpä olisikaan ollut sille sopivampi tilaisuus kuin ystävänpäivämiitti. Järjestimmekin miitin siis Tampereelle ystävänpäiväviikon lauantaina. Viestilappujen lisäksi ohjelmassa oli ruokailu, kahvittelua ja vielä lahjanvaihtokin, kun olemme missanneet viime vuosina niin monta pikkujoulua! Paikalle saatiin tällä kertaa jopa vähän viimeisiä miittejä enemmän porukkaa, sillä miittajia saapui paikalle peräti seitsemän (+ Pasi)!

Ensimmäisenä suuntasimme heti Rosson avausaikaan klo 13 sinne syömään, sillä AM:läiset ovat tunnetusti nälkäistä sakkia. Parempi syödä kunnon ruokaa ennen kuin lähtee kahvilaan, jotta ei tarvitse täyttää koko mahaa kalliilla kakuilla! (Sen sijaan on tyypillistä, että AM:läiset täyttävät mahansa halvoilla kakuilla, mutta silloin täytyy yleensä leipoa itse.) Ravintola tuli yllättävän nopeasti täyteen, mutta saimme kuitenkin lopulta ruokamme (joiden valitsemiseen meni aivan liian kauan aikaa). Pöydästä löytyi paljon etenkin pizzaa, mutta kävimme toki myös salaattipöydän kautta!

Pienistä epäilyistä huolimatta ehdimme hyvin syödäkin ennen kuin piti lähteä kipittämään kohti seuraavaa paikkaa eli kahvila Runoa. Luvassa piti Atlaksen ja Coatesin todistuksen mukaan olla oikein mukava kahvila, jonka yläkerta muistuttaa Rohkelikon oleskeluhuonetta (sopii miettiä, miten se kummankaan mielestä voi olla miellyttävä paikka!) ja olimmekin kyseisen yläkerran jo etukäteen varanneet itsellemme. Valitettavasti varauksessa oli käynyt kuitenkin jokin sekaannus siten, että meille oli varattu yläkerta klo kolmetoista, ei klo kolme. No, tekevälle sattuu, joten raahasimme miittiporukan etsimään toista paikkaa. Matkalla poimimme mukaan myös vähän lisää miittiläisiä.

Koskikeskuksen yläkerrasta löytyi onneksi kahvila Ståhlberg, jossa sattui juuri sopivasti olemaan vapaana tarpeeksi suuri pöytä (tai siis pöytäjono) AM:läisiä varten. Ei siis muuta kuin kakut, kahvit ja teet kehiin, miittivihko kiertämään ja lahjat sekä positiivisuuskortit esiin (kuva lavastettu, koska unohdimme miitissä kuvata kortit)!

Darian ja Anthony jakoivat (Anthonyn iloksi) luihuisenvihreän kakun (mutta eivät lusikkaa, vaikka Darian sitä selvästi kovasti yritti!) ja Atlas ja Coates puolestaan huomattavasti rohkelikkosävyisemmän kakun (josta Pasi ei kuvamateriaalista huolimatta päässyt ollenkaan osille). Sopii miettiä, mikä Atlasta ja Coatesia rohkelikoissa tätä nykyä kiehtoo! Hmmmm...

Jaoimme ensin lahjat ja paketeista paljastui (muisti)kirjoja, ristikkoja, taulu, heijastin, tarroja ja muuta mukavaa. Neljän euron budjetti oli haastava, mutta AM:läiset ottavat aina haasteen vastaan mielellään! Myös Pasi nautti lahjojenvaihdosta, vaikkei lahjaa saanutkaan, sillä hän sai kuitenkin pitää pakkausmateriaalit.

Positiivisuuskortit kiersivät pöydässä varsin pitkään ja niihin sai kirjoittaa kaikenlaista kivaa kyseisen kortin henkilöstä. Lopuksi kortit suljettiin kuoriin ja jokainen sai oman korttinsa muistoksi mukaansa miitin päättyessä. Pasi ei saanut korttia, mutta hän nautti onneksi tunnelmasta muuten. Miittivihkoonkin tuli raapusteltua jotain. AM:läiset ovat olleet siinä määrin ahkeria kirjoittamaan vihkoon (tai enemmänkin ehkä irrottelemaan siitä sivuja muuhun käyttöön...), että se alkaa vedellä jo viimeisiään! Kohta voimmekin pistää kolehdin kasaan uskollisesti yli puolikkaan vuosikymmenen palvelleen miittivihon korvaamiseksi, sillä nykyisellä ei enää kovin montaa miittiä vietetä!

Koska Darianille tuli kahvittelusta aivan hirveä nälkä, siirryimme seuraavaksi McDonald'siin kananugettien, jäätelön, pirtelöiden ja kaiken muun superterveellisen ruoan pariin (Pirtelö oli päärynäpirtelö eli käytännössä katsoen hedelmä. T: Anthony). Saatiin siis aikaan se kuuluisa typottu mökkimiitti eli mäkkimiitti! Pasikin pääsi mäkkärissä testaamaan uutta, hienoa luihuispipoaan.

Illan hämärtyessä tarpeelliseksi kävi myös Pasin uusi, Atlaksen käsistä tullut (voitte itse päättää, tarkoittiko tämä Atlaksen kutomaa vai... Atlaksen käsineitä) makuupussi. Hyvää yötä, Pasi, hyvää yötä, miittiläiset!

Sitten olikin miitti jo lopussa ja aika erota. :( Seuraavalle päivälle suunniteltuun varjomiittiin ei juuri riittänyt osallistujia runsaiden sairastapausten vuoksi sekä siksi, että edellisenä iltana (yönä) Anthony ja Atlas paistoivat pannukakkuja puoli viiteen aamulla, minkä vuoksi herääminen aamulla oli vähintään hankalaa. Hommaa hankaloitti myös se, että Darian ilmoitti, ettei lähde syömään ennen kuin voittaa ristiseiskassa ja eihän Woodeja voi voittaa ristiseiskassa, koska he pelasivat selvästi jatkuvasti sopupelejä, joissa Atlas voitti ja Anthony tuli aina toiseksi. Lopulta nälkä kuitenkin voitti ja käytiin syömässä (ja tappamassa aikaa ennen junien lähtöä) nepalilaisessa ravintolassa. Anthony, Atlas ja Darian suosittelevat lämpimästi! Jopa Darian sanoi, että vatsa tuli täyteen!

Kiitokset kaikille miittiin osallistuneille, ja toivottavasti tavataan taas seuraavassa miitissä! Siihen saakka heihei!

Tämä miittikoosteen tarjosi Anthony.

Tulevia miittejä

Viisasten kivi -konserttimiitti (04.03.2017) Helsingin Hartwall Arenalla pidetään maaliskuun alussa Harry Potter ja viisasten kivi -konsertti, johon myös AM suuntaa! AM:in liput on jo hankittu, mutta jos vielä mielii liittyä mukaan seuraan, niin konserttiin myydään lippuja edelleen, ja Cainelta voi tarvittaessa tiedustella, missä päin areenaa AM:läisten jo hankitut liput ovat. Lisätietoa miitistä löytyy foorumilta.

AM Goes London Vol. 2 (tammikuu 2018) Koska Harry Potter and the Cursed Child-näytelmä oli niin loistava ja Lontookin ihan kiva, suuntaa AM uudestaan katsomaan näytelmän - ja ehkäpä samalla sitten kiertelemään vähän niitä paikkoja Lontoossa, joita ei ensimmäisellä kerralla ehditty! Näytelmään ei valitettavasti saa enää lippuja (nämä kun pitää käytännössä ostaa yli vuotta etukäteen), mutta jos pelkkä Lontoossa miittailu kiinnostaa, kannattaa suunnata foorumilla tänne ja ilmoittaa aikeistaan muille lähtijöille, sillä esimerkiksi majoitusta ja lentolippuja ei ole vielä varattu.