Korkeasaarimiitti 23.04.2016

Osallistujat:
Caine
Chino
Ciarán
Coates

Keväälle haluttiin järjestää vielä edes yksi miitti ennen kuin kaikki karkaavat kesälaitumille (tai kesätöihin) ympäri Suomea (tai kenties kauemmaskin). Pienen äänestelyn ja pohtimisen jälkeen päätettiin miittailla Helsingissä ja mennä Korkeasaareen, mikäli vain sää sallii. Ilmat olivat miittiviikolla varsin epävakaiset, mutta pääsimme kuitenkin Korkeasaareen saakka emmekä kastuneetkaan kovin pahasti! Väkeä oli tällä kertaa paikalla ikävän vähän, mutta onneksi se haittasi menoa vain vähän. Alla siis hiukan kuvamateriaalia ja selostusta tästä (mahdollisesti AM:in historian pienimmästä) miitistä.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli tavata rautatieasemalla, mutta kun miittiporukka kutistui niin pieneksi, päätimmekin suunnata Korkeasaareen autolla. Uskollinen Luihumobiili kuljetti meidät monimutkaisista, tietöistä johtuvista eriskummallisista järjestelyistä huolimatta perille turvallisesti ja luotettavasti Atlas "niin kumpi oli vasen?" Ironwoodin ajamana ja Anthony "ois varmaan pitäny kääntyä" Underwoodin navigoimana. Taivas oli aina välillä hieman uhkaavan musta, ja vettäkin tuli välillä muutama pisara, muttei kuitenkaan niin paljoa, että olisimme kunnolla kastuneet!

Näimme ensimmäiset eläimet jo ennen varsinaisten aitausten luokse pääsemistä, ja onneksi mukanamme oli Lawanda "lintubongari" Chino kertomassa, mitä lajia mitkäkin niistä edustavat.

Aloitimme saaren kiertämisen kissalaaksosta, jossa oli juuri amurinleopardien ruoka-aika. Saimme kuulla myös hyvän tietoiskun amurinleopardien tilanteesta, ja yrityksistä suojella tätä uhanalaista kissapetoa. Luonnossa niitä on jäljellä enää muutamia kymmeniä ja tarhoissakin vain alle parisensataa. Eläintarhat tekevät kuitenkin koko ajan työtä amurinleopardien palauttamiseksi luontoon kannan kasvattamiseksi.

Vaikka kissapedot olivatkin kauniita ja uljaita ilmestyksiä, nousi yhdeksi AM:läisten suosikiksi saukko, joka touhusi kovasti omassa aitauksessaan ja kävi välillä sukeltelemassakin.

Löysimme Korkeasaaresta myös haiskun - anteeksi, siis ahman.

Riikinkukkoja tepasteli Korkeasaaressa vapaana useampiakin yksilöitä, joista tapasimme muutaman matkalla matelijataloon. Ne pitivät kuitenkin valitettavasti kauniit pyrstönsä visusti piilossa meiltä. Olivat kyllä silti komeita!

Matelijatalossa AM:in maskottipöllö Pasi joutui jättikokoisten ötököiden väijytykseen. AM:läisten nopean ja kekseliään toiminnan ansiosta Pasi saatiin kuitenkin pelastettua pinteestä. Myöhemmin Pasi myös löysi paikkansa maailmassa sienieläinten kohdalta. Epäilemme, että tällä on jotain tekemistä AM:läisten suuren sienikulutuksen kanssa (Rohkelikot, katsomme teitä!).

Pasi oli pelastumisestaan erittäin iloinen, ja pääsikin sitten juttelemaan herra Karheakilpiliskon kanssa.

Tässä kohtaa kierrosta alkoi kuitenkin jo hieman nälkä vaivaamaan, ja myös taivas alkoi näyttää erittäin mustalta, joten voivottelimme ensin pitkään eväiden puuttumista, ja suuntasimme sitten Karhulinnaan haukkaamaan jotain pientä, jonka turvin jaksaisimme selviytyä takaisin keskustaan asti kunnon päivälliselle.

Ruokailun aikana alkoi sataa, mutta se ei onneksi juuri haitannut, sillä olimme joka tapauksessa aikeissa suunnata jo poispäin ja jäljellä oli enää muutama aitaus. Pasi löysi myös lajitoverinsa, joka kuitenkin oli niin vikkelä liikkeissään, ettei live-yksilöstä saanut kuvaa. Viimeiseksi suuntasimme katsomaan kaneja, jotka olivat erittäin söpöjä, mutta eivät tietysti yhtä söpöjä kuin Cassidy-pupu (T: Anthony). Matkalla pois Korkeasaaresta löysimme myös Woodeille selkeästi osoitetun paikan eli puu(pää)paikan! Se luonnollisesti sijaitsi aivan kaniaitauksen vieressä.

Helsingin keskustassa suuntasimme syömään meksikolaistyyliseen ravintola Santa Fehen (koska sinne sattui olemaan hyvä alennus!). Ruokaa sai odottaa jonkin aikaa, ja nälkäinen Atlas meinasi syödä Pasin. D:

Jälkiruokaa varten jatkettiin matkaa jo Helsingin aiemmassa varjomiitissä hyväksi todettuun Espresso Houseen. Atlas ja Anthony halusivat tietysti asiaankuuluvasti tilata samanlaiset rooibos chai lattet, mutta jostakin syystä Anthony "aina mulle käy näin" Underwood sai omansa jääversiona. Mystistä!

Kahvittelun jälkeen alkoikin olla sitten jo niin myöhä, että Coates piti saattaa takaisin kotimatkalle ja lähteä sen jälkeen pelastamaan Korkeasaareen hylättyä Luihumobiilia. Ei kuitenkaan tietenkään ennen kuin olimme raapustelleet vähän miittivihkoon ja askarrelleet Pasille viitan ja hatun.

Nähdään taas seuraavassa miitissä!

Tämä miittikoosteen tarjosi Caine.

Tulevia miittejä

Kesämiitti 2016 (kesällä 2016) Tylypahka AM on perinteisesti miitannut myös kesän aikana ainakin kerran, usein jonkinlaisen mökkeilyn merkeissä. Kesän aikataulut eivät ole monille vielä varmistuneet, joten miitin ajankohta ja paikkakin ovat vielä kysymysmerkkejä, mutta pitäkää silmällä foorumia! Kun miittiä aletaan suunnitella, kuulette siitä varmasti ensimmäisenä siellä!

Lontoomiitti (marraskuussa 2016) Tylypahka AM suuntaa loppuvuodesta Lontooseen katsomaan näytelmää Harry Potter and the Cursed Child. Marraskuulle tuskin enää valitettavasti saa lisää lippuja näytelmää katsomaan, mutta jos tahtoo tulla mukaan kiertämään muuten Lontoon ja Lontoon lähistön Potter-paikkoja, niin mukaan kyllä pääsee vielä. Miitistä on keskusteltu foorumilla.

Pikkujoulumiitti 2016 (marras-joulukuussa 2016) Tylypahka AM:illa on ollut tapana järjestää loppuvuodesta pikkujoulumiitti, joka tosin usein on myös yhdistetty syntymäpäivämiittailuun, sillä AM viettää lokakuun lopussa 11-vuotissyntymäpäiväänsäkin. Joka tapauksessa jotakin miittiä Lontookeikan lisäksi on varmasti luvassa tänäkin syksynä, joten pitäkää silmät ja korvat auki! Miittiä aletaan todennäköisesti suunnitella foorumin puolella viimeistään lokakuun tietämillä.