Mökkeilymiitti Kivijärvellä 5.-8.1.2016

Osallistujat:
Amalie
Caine
Chino
Ciarán
Coates
Sebastian

Etelässä ei ollut tarpeeksi kylmä vuodenvaihteen jälkeen, joten Tylypahka AM lähti mökkeilemään. Tällä kertaa sopiva mökki löytyi Kivijärveltä, joten matka kävi kohti pohjoista. Löysimme sieltä niin lunta kuin pakkastakin, mutta AM:in miittisääkirous ei ilmeisesti iskenyt, sillä emme joutuneet edes lumimyrskyyn. Tämän kerran miitti hieman kutistui, kun loppujen lopuksi paikalle pääsi vain kuusi osallistujaa, mutta onneksemme selvisimme kuitenkin pienemmälläkin porukalla. Seuraavalla kerralla kuitenkin sankoin joukoin kaikki mukaan!

Talvimökkimiitissä ohjelmassa oli kaikenlaista talvista ulko- ja sisäaktiviteettia sekä talvikokous (jonka päätökset on luettavissa täältä) ja tietysti AM:in miittien perinteiseen tapaan paljon syömistä. Tässä kuitenkin pieni kuvakooste miitistä, jota saimme pitää aika upeissa maisemissa! On se Suomen talvi vaan hieno, vaikka ehkä välillä meinasivat nenät ja silmäripset jäätyä. :'D

Tiistaina lähdimme ajelemaan aamupäivällä Tampereelta kohti pohjoista ja poikettiin matkan varrella kaupassakin (ostamaan Atlakselle banaaneita).

Perille päästyä jaettiin nukkumapaikat ja asetuttiin muuten taloksi. Illasta sitten kokattiin pizzaa. Kuvassa Jesse "pizzapohjamestari" Caine työn touhussa.

Nälkähän siitä kuitenkin jäi, joten yöllä piti vielä valmistaa myös kaakaota vaahtokarkeilla höystettynä.

Keskiviikkoaamuna tuli herättyä sopivasti auringonnousun aikaan (tai aurinko nousi sopivasti AM:läistennousun aikaan), joten päästiin ulos ihailemaan sitä. Järven jää oli paksua ja tehtiin lumeen oikein kaunis lumienkelikin.

Kovin kauaa kerrallaan ei -25 °C pakkasessa oltu ulkona, joten aamulla palattiin aika nopeasti sisälle syömään aamupalaa ja sitten juttelemaan talvikokouksen asioista. Iltapäivällä kuitenkin suunnattiin uudestaan jäälle, sillä kertaa potkukelkkojen kanssa.

Sen jälkeen olikin sitten taas aika ahtaa vähän pöperöä naamaan eli Atlas "keittiöihme" Ironwood kokkasi meille couscousta ja tomaattikastiketta. Oli huippuhyvää! Tosin siitäkin huolimatta illalla piti vähän grillata makkaraa ja vaahtokarkkeja.

Miitissä toki suoritettiin ahkerasti myös kirjahaastetta. Kova kilpailu Wood&Woodilla menossa.

Yöllä lähdettiin vielä tekemään vähän valotaidetta AM:in 10-vuotisjuhlavuoden merkeissä - ja aika kovassa pakkasessa. Myös tähtitaivasta katseltiin ja nähtiin jopa useampi tähdenlentokin!

Torstaina oli mukavaa herätä siihen, ettei tarvinnutkaan vielä lähteä kotiin vaan voitiin lähteä ulos luistelemaan.

Torstaina pelattiin myös AM-hahmoilla pöytäroolipeliä, jossa Ace, Aimee, Amalie, Anthony, Atlas ja Sebastian joutuivat valmistamaan viisi litraa tahranpoistolientä. Voitte kuvitella, että vahingoilta ei säästytty! Prof. Caine ei olisi varmastikaan ollut kovin vaikuttunut. Pelin jälkeen saunaakin ehdittiin kuitenkin lämmittää vielä toiseen otteeseen ja päättipä joku hullu (Sebastian) vähän ulkoillakin paljain varpain. D:

Perjantaina olikin sitten aika kerätä tavarat ja suunnata takaisin kohti etelää. :( Aikainen herätys onneksi sentään mahdollisti sen, että nähtiin vielä uudestaan auringonnousu! Ajomatkakin sujui yhtä hyvin kuin menomatkalla ja kaikki pääsivät onnellisesti kotiin.

THE END

Tämä miittikoosteen tarjosi Caine.

Tulevia miittejä

Pyjamabilemiitti (helmi-maaliskuussa 2016) Kaikki tykkäävät tietysti hengata pyjamassa aamusta iltaan, leipoa, juoruta, lakata kynsiä ja syödä herkkuja, joten nyt mahdollistamme sen Tylypahka AM:in pyjamabilemiitissä. Äänestys miitin tarkoista päivämääristä ja muista yksityiskohdista on käynnissä foorumilla 15.1.2016 saakka, joten jos miittiin osallistuminen kiinnostaa, niin käyhän siellä toki äänestämässä ja kommentoimassa.

Lontoomiitti (marraskuussa 2016) Tylypahka AM suuntaa loppuvuodesta Lontooseen katsomaan näytelmää Harry Potter and the Cursed Child. Marraskuulle tuskin enää valitettavasti saa lisää lippuja näytelmää katsomaan, mutta jos tahtoo tulla mukaan kiertämään muuten Lontoon ja Lontoon lähistön Potter-paikkoja, niin mukaan kyllä pääsee vielä. Miitistä on keskusteltu foorumilla.