Tylypahka AM

Mercury NL - Joulukuu 2010

Pääkirjoitus

Olen saanut kuulla muulta henkilökunnalta hiukan lehden hieman pahamaineisesta historiasta: perustamisensa jälkeen parin numeron verran lehti oli menestynyt ihan kohtuullisesti, mutta sen jälkeen uusia numeroita ei ollut oikein tahdottu saada julkaistuksi. Pulaa oli ollut niin ajasta kuin ilmeisesti toimittajistakin ja koko lehdestä tuli aikamoinen vitsi. Kesän aikana professori Caine sitten kuulemma oli ottanut sydämenasiakseen saada tänä vuonna julkaistua edes yhden numeron tätä koulun omaa lehteä, mutta joutuikin sitten itse lähtemään jo ennen lukukauden alkua hoitamaan muutamia asioita koulun ulkopuolella.

Tällöin minua sitten pyydettiin tuuraamaan professori Cainea hänen virassaan lehden päätoimittajana. Suostuin ehdotukseen tietysti ilomielin, sillä homma kuulosti melko mukavalta ja ainakin mielenkiintoiselta! Kouluaikoinani toimin itse oman kouluni lehden toimittajana, joten lehden toimittaminen ei ollut minulle täysin vierasta puuhaa. Päätoimittajan tehtävänä tietenkin on kantaa lopullista vastuuta julkaistavasta materiaalista ja lehden toiminnasta ylipäätään ja tässä syksyn aikana olenkin aika ajoin saanut yllättyä siitä, miten paljon päätoimittaja oikeastaan joutuu työtä tekemään!

Jos minulta kuitenkin kysyttäisiin uudestaan, tahtoisinko ottaa päätoimittajan viran hoidettavakseni joksikin aikaa, vastaisin kyllä empimättä uudestaankin myöntävästi. Lehden toimituksessa vaikuttaminen on ollut nimittäin erittäin antoisaa ja hienoa, vaikka homman takia minulta onkin jäänyt muutaman huispausottelun radioselostus kuulematta ja muutamia muitakin asioita hieman tekemättä.

Nyt koko syksyn työnteko viimein kuitenkin kulminoituu näin joulun alla tähän Mercuryn vuoden ensimmäisen (ja vuoden viimeisen) numeron julkaisuun. Sisältöä on toimittajapulan takia edelleen jokseenkin vähänlaisesti, mutta päätavoitteena olikin lähinnä saada julkaistua vielä tämän vuoden puolella edes jotakin. Ehkä tällä hieman laihemmalla numerolla voimme edes herättää joidenkin mielenkiinnon lehteä kohtaan ja saada seuraavasta numerosta (helmikuussa!) ainakin hieman tuhdimman. Mutta sitä odotellessa... hyviä lukuhetkiä Mercuryn joulukuun 2010 numeron parissa!

Iloista joulunaikaa kaikille lukijoille toivottaen,
päätoimittaja
Esmercan Castillo

This site is hosted by Byethost. Thanks!