Lennon ja huispauksen luokka

Tätä luokkahuonetta ei ole erityisen vaikea tunnistaa lennon ja huispauksen luokaksi. Luokan edessä, opettajan pöydän päällä on luuta ja lisää niitä löytyy seinillä olevista telineistä. Nopealla vilkaisulla arvelet, että luokassa on ehkä parisenkymmentä erilaista luutamallia, jotka on yritetty järjestää ilmeisesti valmistajien mukaan. Pöydällä oleva luuta lienee yhdestä oven vieressä olevista telineistä, sillä se on ainoa tyhjillään oleva koko luokassa.

Luutien lisäksi luokan käyttötarkoituksesta kielivät myös seiniä peittävät julisteet ja jopa muutamat taulut, joissa esiintyy luudilla lentäviä noitia ja velhoja ja myös monia kuuluisia huispaajia. Suuri osa kuvista tosin näyttää varsin vanhoilta etkä tunnista edes kaikkia huispaajia. Luokan edessä olevalle liitutaululle on piirretty melko paljon opettajan pöydällä olevaa luutaa vastaavaa piirrustus, johon on merkitty ja nimetty erinäisiä luudan osia.

Toisin kuin useimmissa muissa luokkahuoneissa, tässä huoneessa ei ole kuin vain yksi kirjahylly, jossa siinäkin näyttää olevan melko vähän kirjoja. Lento tosin taitaakin olla enemmän käytännöllinen kuin teoreettinen oppiaine. Kirjojen lisäksi hyllystä löytyy pari lukittua laatikkoa, joiden arvelet sisältävän huispauksessa tarvittavat pallot, sekä joitakin luudan ja muiden huispausvälineiden huoltoon tarvittavia tarvikkeita.

Tylypahka AM:issa lentoa ja huispausta opettaa professori Esmercan Castillo, joka toimi ennen myös Rohkelikon tuvanjohtajana. Osa koulun oppilaista saattaa tietää, että professori pelasi ennen opettajanuraansa huispausta Henkipään harpyijoissa lyöjänä. Erään ottelun aikana hän kuitenkin putosi ryhmyn osuman seurauksena luudaltaan niin, että satutti mailakätensä, jota ei koskaan saatu enää korjattua kilpailukuntoon asti. Niinpä professori Castillo toimiikin tätä nykyä lähinnä opetus- ja tuomarointitehtävissä.

Lennon ja huispauksen kurssit
Tällä hetkellä ei ole lennon tai huispauksen kursseja käynnissä

Takaisin eteisaulaan


Tämä sivu on päivitetty viimeksi 22.01.2015